HISTORIA

Kosken leipomo on perustettu vuonna 1918. Se on sijainnut aina samassa kiinteistössä Puutarhakadulla. Rakennus on rakennettu vuonna 1893 ja sen rakennuttajana on toiminut rakennusmestari Anders Koski. 1920-luvulta alkaen leipomon omistajana toimi ensin Kaarlo Koski, sitten Lyydia Koski. Leipomon omistaja oli Koski aina siihen asti kun leipomon osti 1964 Viljo Lamminen, häneltä se siirtyi 70-luvun alussa Jarkko ja Kirsti Lammiselle, joiden tytär Taru miehensä Rauno Ruohon kanssa osti yrityksen vuonna 2001. Henkilökuntaa on ollut 1960-luvun lopulla 18 henkeä. Myynnissä on ollut n. 150 erilaista artikkelia. Jos kakut otetaan mukaan varmasti samanlaisiin numeroihin päästään vieläkin.

Leipomossa leivotaan leipää, kakkuja ja monenlaisia kahvileipiä. Nykyisen omistajan mukaan leipomon tuotteina ovat aina olleet ruislimppu ja ruisreikäleipä sekä sekaleipä. Ruisleipä leivotaan perinteisesti juureen ilman hiivaa ja jauhoina käytetään pelkkää ruista. Ruisleivän resepti ei ole vuosien aikana muuttunut. Juureen tehty ruisleipä on nykyisin yksi leipomon erikoistuote, jollaista ei ole myynnissä alueen suurilla leipomoilla. Ruisleipä valmistuu öisin kello 4-5 aikaan.

Toinen vanha tuote on perinteinen sekaleipä eli hiivaleipä- ja grahamjauhoista leivottu vaaleahko leipä. Sitä valmistetaan pitkänmuotoisena tilauksesta vieläkin. Pyöreä sekaleipä, jossa on keskellä sormella painettu reikä, on perinteinen sekaleivän malli, joka pysyi tuotennossa pitkään. Sekaleivän menekki on nykyään niin pientä, että sitä leivotaan vain tilauksesta.

Nykyisin tunnetuimpia tuotteitamme on piispanmunkki ja vegaaninen unelmamunkki.

Kosken Leipomo on perheyritys jossa vaalitaan perinteitä ja käsityötä.

Leipomorakennus

Leipomo toimii edelleen samoissa tiloissa kuin perustettaessakin. Talon rakennuspiirustukset vuodelta 1893 on tehnyt A. Kajanus. Rakennuttajana on toiminut rakennusmestari Anders Koski. Leipomo sijaitsee kivirakenteisessa osassa, joka on alkuperäisissä piirustuksissa merkitty ulkorakennukseksi. Siinä on alkujaan myös ollut iso leivinuuni, Puutarhakadun puoleisessa isossa huoneessa.
1893

Kosken Leipomo perustettu

Kosken leipomo on perustettu vuonna 1918. Se on sijainnut aina samassa kiinteistössä Puutarhakadulla. 

1918

Koski

1920-luvulta alkaen leipomon omistajana toimi ensin Kaarlo Koski, sitten Lyydia Koski. Leipomon omistaja oli Koski aina siihen asti kun leipomon osti 1964 Viljo Lamminen.
1920-luku

Leipomorakennus - Lars Wiklund

Lars Wiklund on signeerannut kivirakennuksen muutospiirustukset vuodelta 1926. Siihen piirretty iso leivinuuni on purettu jo aikoja sitten, mutta samassa kohtaa sijaitsevat nyt sähköiset uunit.
1926

Työllistäjä

1960-luvulla työntekijöitä oli 18. Myynnissä on ollut n. 150 erilaista artikkelia.

1960-luku

Viljo Lamminen

Viljo Lamminen osti leipomon vuonna 1964. Häneltä se siirtyi 70-luvun alussa Jarkko ja Kirsti Lammiselle, joiden tytär Taru miehensä Rauno Ruohon kanssa osti yrityksen vuonna 2001.
1964

Jarkko ja kirsti Lamminen

Leipomo siirtyi 70-luvun alussa Jarkko ja Kirsti Lammiselle.
1970-luku

Ruoho

Taru ja Rauno Ruoho ostivat yrityksen vuonna 2001.
2001

Kahvila

Kahvilanpito aloitettiin vuonna 2006 osana jatkuvaa konseptin ja tuotteiden kehitystyötä

2006

Itäinen Pitkäkatu 41

Myymälä-kahvila

2013

Länsi1

Myymälä-kahvila

Helmikuu 2020

Skanssi

Kosken Leipomo aukaisi myymälä-kahvilan kauppakeskus Skanssiin syyskuussa.
Kyseessä on Kosken Leipomon ensimmäinen myymälä-kahvila isossa kauppakeskuksessa. Yli satavuotiaan historian omaavan leipomon myymälä-kahvila sijaitsee keskeisellä paikalla ensimmäisessä kerroksessa.

Syyskuu 2020

Yliopistonkatu

Kosken Leipomo aukaisi korvapuustipäivänä myymälä-kahvilan osoitteeseen Yliopistonkatu 15.
Leipomon myymälä-kahvila sijaitsee aivan torin läheisyydessä toriparkin sisäänajorampin vieressä.

Lokakuu 2021

Verkatehtaankatu

Kosken Leipomo aukaisi myymälä-kahvilan osoitteeseen Verkatehtaankatu 10.

Syyskuu 2022

Puutarhakatu 23

Yliopistonkatu 15

Itäinen Pitkäkatu 41

Skanssin kauppakeskus

Piispanristi

Länsi 1 kauppakeskus

Verkatehtaankatu 10

Hämeenkatu 12